Venäläinen koulu ja varuskunnan kerhot

Kohde kuuluu polkuun Varuskuntapolku.
Aliupseerikerho. Aliupseerikerho toimi vanhassa venäläisessä koulussa. Rakennus paloi 1972.

Venäläisen varuskunnan ortodoksikirkko valmistui vuonna 1900. Se purettiin vuonna 1958. Kirkon paikalla on nykyisin muistokivi. Harjun laelle rakennettiin 1950–60-lukujen taitteessa viisi kerrostaloa, joihin tuli varuskunnan henkilökunnan asuntoja.

1900-luvun alussa ryhdyttiin varuskunnan ja kylän venäjänkielisille lapsille puuhaamaan omaa koulua. Puinen koulurakennus rakennettiin ortodoksikirkon alapuolelle mäen rinteeseen noin vuonna 1902.

Lue lisää kohteesta

Kouluun toivottiin myös suomalaislapsia

Varuskunnan venäliseen kouluun olivat tervetulleita myös suomalaisperheiden lapset. Taka-ajatuksena oli levittää venäläisyyttä myös suomalaisperheisiin. Koulussa sai ilmaisen ruuan, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. Koulussa oli myös muutama yösija, niin että kaukana asuvat saattoivat asuakin koulussa. Kovin suuri ei oppilasmäärä kuitenkaan ollut. Varuskunnan tiilivaiheen rakennusmestarina toimineen Johan Pauluksen tytär Eugenia aloitti koulutaipaleensa venäläisessä koulussa vuonna 1908 ja muisteli siellä olleen parikymmentä oppilasta. Perhe oli kuitenkin päättänyt asettua pysyvästi Suomeen, ja siksi Eugenia-tyttökin siirtyi pian Hyrylän alakouluun. 

Venäläisen koulun opettajakunta löytyi lähipiiristä. Pappi Razumov opetti uskontoa ja puutarhanhoitoa, hänen vaimonsa käsitöitä ja everstin tytär muita aineita. Kiiltosilittämöä koulun alapuolella omassa mökissään pitävä Justinia Kanapatova toimi koulun keittäjänä ja lämmittäjänä.

Venäläisestä koulusta aliupseerikerhoksi

Itsenäisyyden aikana koulurakennuksesta tehtiin aliupseerikerho. Rakennus paloi ja purettiin 1972. Pitkään muistona näkyi osa rakennuksen kivijalasta ja rappuset. 2020-luvun alussa venäläisen koulun paikalle on rakennettu kolme punatiilistä kerrostaloa, jotka on nimetty Tuusulan Vääpeliksi, Tuusulan Majuriksi ja Tuusulan Kenraaliksi. 

Upseerikerho oli toiminut aikaisemmin Hyrylän keskusta-alueen puukasarmissa. Vuonna 1970 se upseerit saivat käyttöönsä remontoidut tilat kaksikerroksisesta tiilitalosta, joka oli vuonna 1906 rakennettu kahdeksan perheellisen upseerin kodiksi. Tilansa tulipalossa menettänyt aliupseerikerho muutti samoihin tiloihin 31.12.1973.  Varuskuntakerho lakkautettiin vuoden 2006 lopulla. Nykyisin tiloissa toimii ravintola Kerho.