Tuusulan tunnusmerkit

Vaakuna kuvaa paikkakunnan historiaa

Tuusulan vaakunan suunnitteli vuonna 1952 Olof Eriksson. Tuusulan vaakunan yläosan aseenlukko kertoo pitäjän perustamisvaiheista, mutta muistuttaa myös sotilasperinteistä. Alaosan laakerinlehvä punaisine marjoineen kuvaa Tuusulan rikasta kulttuuriperinnettä; varsinkin kultakauden taiteilijoiden muodostamaa taiteilijayhteisöä.

Vaakunassa on rataslukko Nils Stålhanan ja vähän muidenkin sotilaiden kunniaksi

Tuusulan varhaisvaiheisiin vaikutti keskeisesti Vanhankylän kartanon isäntä, ratsumestari Nils Stålhana. Ilman hänen suhteitaan ja tarmoaan ei kappeliseurakuntaa olisi perustettu vielä vuonna 1643.

Niilo Laurinpoika aateloitiin Nils Stålhanaksi (nimen voisi suomentaa vaikka Teräslukoksi) vuonna 1641 sotasaavutustensa ansiosta. Aatelisnimeen liittyy tarina kolmikymmenvuotisen sodan urotyöstä. Tarinan mukaan Niilo Laurinpojan joukko oli yöllä hiipinyt puolalaisjoukon leiriin ja vahingoittanut vihollisten aseen lukkoja. Sen jälkeen viholliset oli helppo ottaa vangeiksi. Pistoolin rataslukko on aiheena myös Stålhanan aatelisvaakunassa, mutta varsin todennäköisesti nimi ja vaakuna ovat syntyneet ensin ja tarina vasta sen jälkeen, kuten usein käy. Nils Stålhanan ansiot niin sodan kuin rauhan töissä ovat kuitenkin kiistämättömät. 1700-luvulta lähtien suvun nimestä on käytetty muotoa Stålhane. 

Tuusulan nimikkokasvi on pihlaja ja nimikkolintu on satakieli

Pihlajat on kasvisuku, johon kuuluu 100–200 lajia. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena neljä pihlajalajia. Ylivoimaisesti yleisin on koko maassa menestyvä kotipihlaja (Sorbus aucuparia). Pihlajien suvun puut ja pensaat ovat levinneet koko Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Aasian lauhkean vyöhykkeen alueille. Pihlajat kuuluvat myös kaikkein pohjoisimpana menestyviin puulajeihin.

Kotipihlaja on suomalaisten vanha pyhä puu, ja se on yleinen maaseutujen pihapuuna. Kerrotaan pihlajan olleen tärkeä muun muassa Pekka Haloselle, joka onkin kuvannut pihlajia eri vuodenaikoina monissa maalauksissaan.

Satakieli (Luscinia luscinia) elää tiheissä tuomi-, leppä- ja pajupöheiköissä, joissa se myös pesii. Vesistön läheisyys on perusedellytys. Suomessa satakieli on levinnyt voimakkaasti tällä vuosisadalla. Nykyisellään lajin asuinalue käsittää lähes koko Etelä- ja Keski-Suomen aina Oulun korkeudella asti.

Satakieli laulaa enimmäkseen öisin. Laulu on aktiivisinta toukokuussa ja kesäkuun alussa. Satakieli on selkäpuolelta tasaisen harmaanruskea ja alhaalta harmaasta vaaleaan. Rinnassa on selvää tumma täplitystä. Pyrstö on punaruskea. Madot, hyönteiset ja toukat ovat satakielen ravintoa.

Tuusulan kansallispuku

Tuusulan naisen kansallispuvusta julkaistiin kuvaus ensimmäisen kerran Suomalaisen Kansantanssin Ystävien julkaisussa Suomalaisia kansanpukuja 1915. Nykyisin käytössä oleva, tarkistettu malli hyväksyttiin Suomen kansallispukuneuvostossa 1987. Tarkemmin puvun yksityiskohtiin voi tutustua Suomen kansallispuvut -verkkosivustolla. Naisten puvusta saattaa olla käytössä sekä tarkistamatonta että tarkistettua versiota. Tuusulassa on myös miesten kansallispuku, mutta se on tarkistamaton.

Tuusulan ruotsinkielisen alueen kansallispuvut eli Tusby kvinnodräkt ja Tusby mansdräkt tunnetaan myös puhekielessä nimellä Klemetskogin naisten ja miesten kansallispukuina. Naisten puku on mainittu Suomalaisia kansallispukuja -teoksessa ensimmäisen kerran 1915. 1920-luvulla puvun puna-valko-väriyhdistelmästä siirryttiin vihreä-punaiseen. Miesten puvun juuret löytyvät 1800-luvun alkupuolelta Wäfarsin isännän Anders Winqvistin käyttämästä puvusta. Lisätietoja ruotsinkielisen alueen kansallispuvuista Föreningen Bragen -verkkosivulta.

Klaavola oli vauras ratsutila

Klaavolan tilalla on asuttu ja viljelty maata ainakin 1500-luvulta lähtien. Tila oli alunperin toinen Hyökkälän kylän kantataloista. 1730-luvulla Klaavola jaettiin kahtia ja naapuriin syntyi talo, jota nykyisin kutsutaan Klaavoksi. Hyökkälän kylän kolmen tilan – Klaavolan, Klaavon ja Saksan puustellin – maille on sittemmin syntynyt monenmoista toimintaa: varuskunta, Hyökkälän koulu, asuinalueita - esimerkiksi Kalliopohja, Klaavonkallio ja Puustellinmetsä - ja paljon muuta. Itse asiassa puolet nykyisestä Hyrylän keskustasta onkin Hyökkälän kylässä.

Klaavolan päärakennus on 1700–1800-lukujen vaihteesta. Tuohon aikaan Klaavola oli ratsutila eli rustholli. Se siis kykeni varustamaan Ruotsin kruunulle ratsun ja ratsusotilaan ja sai siitä kiitokseksi vapautuksen säänöllisistä veroista. Alunperin rakennus oli kahden ison huoneen ja niiden välissä olevan ison porstuan muodostama paritupa. Rakennusta laajennettiin 1840-luvulla, jolloin maantien puolelle tehtiin pari kammaria lisää. Talon navetta on Klaavolantien toisella puolella. Nykyisin Klaavola kertoo vauraan maanviljelijäperheen elämästä 1930–40-luvuilla. Talo on osa Tuusulan kunnan museotoimea, joka tallentaa koko kunnan historiaa mm. kuva- ja esinekokoelmaa kartuttamalla.