Ruskelan kylä

Kohde kuuluu polkuun Tuusulanjärven kierros.
Sorjolan kartano eli Suutarinlinna oli aivan Tuusulanjärven rannassa. Kuva vuodelta1937

Tuusulanjärven länsirannan eli Vanhankylän, Ruskelan ja osittain myös Paijalan maisema on edelleen maanviljelyksen kulttuurimaisemaa. Viljavalla ja vuosisatojen ajan viljellyllä Uudellamaalla viljelysmaisemalle ovat ominaisia laajat, yhtenäiset peltoaukeat.

Ruskelan kylä oli koko 1800-luvun väkiluvultaan Tuusulan toiseksi pienin, kun Hyökkälän kylän pitäessä perää. Vuonna 1920 osat vaihtuivat ja Ruskelasta tuli 95 asukkaallaan pienin. Hyökkälässä oli asukkaita tuolloin kolme enemmän.  

Ruskelan kylän ja Vanhankylän länsiosan lapsille rakennettiin yläkoulu komealle paikalle Lounamäelle vuonna 1912. Se oli koulukäytössä vuoteen 2006 asti. Kaunis alakoulu valmistui hieman pohjoisemmaksi vanhan maantien varteen vuonna 1929. Alakoulun toiminta loppui jo vuonna 1976 ja sen jälkeen rakennuksessa toimi pitkään kudonta-asema. Kumpikaan rakennus on nykyisin yksityiskäytössä. 

Kylän vanhimmat talot sijaitsivat Paijalantien varrella lähellä järveä. Taloista Monsas oli valtion virkatalo 1690-luvulta lähtien – sen perinteitä jatkaa Rantamo. Toinen suurtila oli Borgman eli Perttula (myöhemmin myös nimellä Sorjolan kartano) oli sekin aivan Tuusulanjärven rannalla, mutta vuosien saatossa sen tilakeskus on hävinnyt. Tilojen maat ulottuivat Vanhalle Hämeentielle ja ylikin. Paijalantietä ja Vanhaa Hämeenitetä yhdistävä Monsantie on saanut nimensä Monsaksen mukaan.

Lue lisää kohteesta

Rantamo-Seittelin kosteikko

Ruskelassa sijaitseva Rantamo-Seitteli on Suomen suurin vesiensuojelukosteikko. Kosteikko sijaitsee Tuusulanjärven länsirannalla ja on kooltaan yhteensä 28 hehtaaria. 

Rantamo-Seittelin kosteikko muodostuu kahdesta osasta, jotka on yhdistetty toisiinsa kanavalla. Ensimmäisenä valmistui Tuusulanjärven länsirannalla sijaitseva Rantamon kosteikko (8,4 ha) vuonna 2001. Kosteikko rakennettiin tulvaherkälle peltoalueelle Sarsalanojan varrelle. Sarsalanoja on suurin Tuusulanjärveen laskeva oja, ja sen vesi on hyvin ravinnepitoista. Ojaan tulee runsaasti kuormitusta lähinnä voimakkaasti viljellyiltä peltoalueilta ja haja-asutuksesta. 

Rantamon ja Seittelin kosteikkoaltaat pidättävät noin neljänneksen Sarsalanojan valuma-alueelta järveen tulevasta ravinnekuormasta. Vesiensuojelun lisäksi kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta, elävöittävät maisemaa sekä tarjoavat linnuille suojaa ja pesimäpaikkoja.

Lounakuja 2, 04300 Tuusula, Suomi