Denisoff ja huvilaelämää
Tuusulanjärven länsirannalle Paijalaan syntyi 1900-luvun alussa suomalaisten ja venäläisten asuttama huvilayhteisö. Venäläisestä yläluokkaa edusti Helsingin komendantti Belatotsky, joka muutti Iloniemestä Anttilan kartanoon. Asessori Denisoff rakensi alkuun kesäpaikakseen maatilan nykyisen Kalamestarinpolun varteen. Alueella oli myös varakkaiden helsinkiläisten huviloita.
Villa Denisofka
Aleksander Safonovits Denisoff, s. Haminassa 18.3.1858, k. Helsingissä 11.1.1940. Perhe oli vaikuttanut Suomessa jo pitkään ja he saivat Suomen kansalaisuuden jo vuonna 1863. Aleksander Denisoff sai Pietarissa välskärinkoulutuksen ja oli virassa Helsingin venäläisessä sotilassairaalassa kymmenisen vuotta vuodesta 1883 alkaen. Hän työskenteli osittain lääkärinä, osittain apteekin vt. hoitajana. Samanaikaisesti hän opiskeli itsekseen ja suoritti teknikon tutkinnon meriministeriön alaisessa oppilaitoksessa Pietarissa. Tämän jälkeen hänestä tuli kuvernementinsihteeri ja Viaporin laivastoaseman virkamies valtion omaisuuden hoitajana.
Villa Denisofka oli hankittu kesäpaikaksi jo vuonna 1897. Alkuun maata oli vain viitisen hehtaaria, mutta tilaa laajennettiin, niin että varsinaisen Villa Denisofkan pinta-ala oli 15 hehtaaria. Lisäksi oli muita palstoja niin paljon, että 1900-luvun alun huvilapalsta oli kasvanut lopulta maatilaksi, jossa asustelivat myös lehmät, hevoset, kalkkunat, kanat ja hanhet sekä metsästyskoirat.
Alkuun paikka oli vain kesä- ja loma-asuntona, ja varsinainen asunto oli Vuorimiehenkadulla Helsingissä. Kun Helsingin kiinteistö myytiin vuoden 1916–17 paikkeilla, tuli Tuusulasta Aleksander ja Maria Denisoffin ympärivuotinen asuinpaikka. Se säilyi myös perheen aikuistuneiden lasten ja näiden perheiden kesä- ja viikonloppupaikkana, sillä rakennuksia ja tilaa oli paljon.
Yksi rakennuksista oli Jukanranta-nimisen taloyhtiön paikalla. Se purettiin 1980-luvulla "yhtenä yönä". Jäljellä on vielä Kalamestarinpolun varressa oleva hirsinen sauna ja sitä vastapäätä rinteessä tien toisella puolella oleva 1800-luvun lopulla rakennetut kaksi huvilaa, joista pienempi oli aikanaan palvelusväen tai kesävieraiden käytössä. Sen vieressä on punamullattu hirsinavetta. Suurempi kaksikerroksinen hirsihuvila oli tilan päärakennus, se seisoo edelleen myöhemmin rakennetun "riippuvan puutarhan ja autoluolan" yläpuolella. Kanala oli näiden kahden asuinrakennuksen välissä alempana rinteessä.
Rantapuistoon oli rakennettu laaja vesipuisto. Siinä on ollut veneellä kuljettavia kanavia ja lampia. Juhlapäivinä värikkäät paperilyhdyt ovat koristaneet puistoa. Lammet ovat soveltuneet vielä 60-luvulla lasten jääkiekkoiluun ja edelleen rannassa voi nähdä niiden jäänteet.
Paijalantieltä on ollut kulku päärakennukseen kahtakin väylää. Päärakennuksen ja rannan välissä on ollut laaja puutarha omenapuineen ja polku saunalle sekä edelleen vesipuistoon ja venevajalle. Rannassa on kasvanut vadelmapensaita.
Andrei Denisoff (s.1915) kertoi vuonna 2004 elämästä isoisänsä aikaan:
"Isoisällä oli paljon lapsia ja lapsenlapsia, jotka asuivat tai vierailivat Denisoffkassa, samoin siellä oli lasten tulevia aviopuolisoita. Meidän perhe kävi Tuusulassa viikonlopun ylitse, tulimme siis viikonloppuisin isoisän luo. Tulimme junalla Keravalle ja siellä oli hevonen odottamassa ja loppumatka tultiin hevosella. Siinä Paijalassa lähellä asuivat myös Särkijärvet ja taiteilija Klever.
Isoisä oli "lavea luonne" – seuramies, joka piti paljon juhlia. Tarjosi mielellään. Isoisällä oli lintukoiria, koska hän sorsasti. Elokuun lopussa alkoi sorsastuskausi. Ajokoiria pidettiin ennen jahtia kiinni ja nälässäkin. Kun ajojahti alkoi, tuli taloon myös vieraita, myös suomalaisia upseereita, osallistumaan metsästykseen. Talvella metsästettiin jäniksiä ja fasaaneita. Usein koirat olivat niin innoissaan ja nälkäisiä, että yrittivät matkalla syödä maanviljelijöiden lampaita. Seuraavana lauantaina talonpojat tulivat sitten Denisoffkaan, istuttiin pöytään ja syötiin ja juotiin. Lopuksi sovittiin korvauksista.
Denisoffkan puutarhassa kasvoi paljon omenia, joita myytiin Helsingin torilla. Oli Mironia ja Antonovkaa ja muita lajikkeita. Elo-syyskuussa puutarha houkutteli myös omenavarkaita. Isoisä kaivoi ansakuoppia, joiden päälle laitettiin heiniä ja risuja ja meidän poikien piti vahtia puutarhaa. Varkaita ammuttiin suolapanoksella "määrättyyn paikkaan"- teki varmaan kipeää.
Isoisän lavea luonne ilmeni niinkin, että hän saattoi ostaa Helsingistä huutokauppakamarilta vaikka koko junavaunun appelsiineja, ja sitten ne kuljetettiin junalla Keravan asemalle ja sieltä Denisoffkaan. Samoin hän osti paljon venäläisten taiteilijoiden tauluja, joskus suuriakin määriä. Hän myös saattoi pelata rahaa suuria summia Pietarin kasinossa ja Helsingin venäläisellä klubilla.
Isoisällä oli tapana ottaa Tuusulassakin potilaita vastaan vähän niin kuin harrastuksena. Hän otti ihmisiltä kipeitä hampaita ja hoiti kilpirauhashäiriöitä. Hänellä oli jodipulveria ja siitä hän teki kaulaan hauteita kilpirauhasvaivoissa. Hampaita poistettaessa meillä neljällä veljeksellä oli oma tehtävämme. Jos oli kaunis ilma, laitettiin tuoli ulos ja potilaat siihen. Isoisä komensi meidät pojat pitämään potilaasta kiinni. Me olimme se puuttuva puudutusaine. Kun hammas oli vedetty, sai potilas palkaksi viinaryypyn. Se oli desinfiointi."
Tuusula oli Aleksander Denisoffin vakituinen asuinpaikka aina vuoteen 1939 asti, jolloin hän myi kiinteistön erillisillä kauppakirjoilla Jukalle ja Jaurille, jotka olivat asuneet tilalla jo aiemmin vuokralla. Päärakennuksen palsta tuli maisteri Jaurille ja huvilapalsta ja pääosa maista puutavaravälittäjä Antti Jukalle. Leskeksi jäänyt Aleksander Denisoff asui tilan mailla vielä jonkin aikaa, mutta kuoli tammikuussa 1940. Andrei Denisoff kertoi perineensä isoisältään messinkisen kellonvitjan, muuten meidän perhe ei perinyt mitään. Luultavasti kaikki omaisuus oli mennyt.
Suomalaista huvila elämää Marginossa ja Kaunolassa
Paljasjalkainen paijalalainen Pentti Tähtinen kertoo: 1920-luvun alussa helsinkiläinen Sohlbergin porvarisperhe etsi kesänviettopaikkaa. Perhetuttava Katajanokalta, Victor Willstedt, suositteli Tuusulaa, jossa hänen perheellään jo oli mieluisa huvila. Näin päätyi Valma Sohlberg perheineen Tuusulaan ja Paijalaan. He ostivat Marginon tilan Tuusulanjärven rannalta vuonna 1924. Margino sijaitsi nykyisen Kalamestarin alueella. Vain päärakennuksen komeat kiviportaat ovat jäljellä rivitalon pihassa osoitteessa Kalamestarintie 2-4 G.
Marginon parin hehtaarin tila ulottui Paijalantieltä järvelle. Tilalla oli suuri kaksikerroksinen päärakennus, joka remontoitiin Sohlbergien aikana upeaksi pitsihuvilaksi. Tontilla oli myös useita pienempiä rakennuksia, kuten palvelijoiden asunto ja talousrakennuksia. Pihapiirissä oli myös navetta, jossa oli lehmä ja kanoja. Puutarhaa hoidettiin huolella ja erityisesti pihan 300 kukkivaa ruusua olivat emännän suuri ylpeys.
Matka Helsingin Katajanokalta Tuusulaan taittui hienolla T-Fordilla. Jos matkalla kohdattiin vastaantuleva auto, autot pysäytettiin tien laitaan, koska tie oli liian kapea kahden auton ajettavaksi. Pysähdyttäessä tervehdittiin ja vaihdettiin muutama sananen.
Vuonna 1929 tilaa laajennettiin ostamalla viereinen tila Marjola, jolloin tila laajeni 5,2 hehtaariin. Marjolan tilan rajanaapurina oli Victor Willstedtin tila Kaunola, jossa Willstedt harjoitti mm. kettutarhausta. Tarhassa kasvatettiin hopeakettuja, jotka noihin aikoihin saivat elää ulkona isoissa aitauksissa. Kettutarhan hoitajaksi saapui v. 1936 Reino Tähtinen ja kahden vuoden päästä Reino vihittiin Kerttu Sohlbergin kanssa ja Tähtiset muuttivat asumaan Marginoon ympärivuotisesti aina vuoteen 1950 asti. Vuonna 1938 Tähtiset perustivat myös oman kettutarhan nykyisen Vaunukankaan koulun paikalle.
Sotien ja monien vaiheiden jälkeen v. 1950 Tähtiset rakensivat oman talon Koskenmäelle ja alueen käsityöläisperinteiden mukaisesti perustivat Tähtiturkis-nimisen liikkeen, jossa myytiin ja osin valmistettiin itse turkistuotteita yli 50 vuotta. Nykyisin samassa tilassa toimii Tähtiantiikki & Design.
Margino toimi Sohlbergin suvun kesähuvilana 1960-luvun loppuun asti. Tämän jälkeen tila vuokrattiin ulkopuoliselle, jotta tila ja sen rakennukset saisivat huoltoa ja säilyisivät mahdollisimman hyvässä kunnossa edelleenkin. Toisin kuitenkin kävi. Valitettavasti rakennukset jäivät huonolle hoidolle ja huvilarakennus purettiin vuonna 1985.
Kaunolan palsta syntyi vuonna 1900, kun vahtimestari Erik Gustafsson osti maan Vilholan (Jussilan) isännältä W. E. Vesténiltä. Iso huvilapalsta oli Paijalantien ja Tuusulanjärven välissä. Se eli kukoistuskauttaan Viktor Willstedtin omistaja-aikana. Hänellä oli kangasalan agentuuri Helsingissä ja hän toi maahan myös ketunnahkoja.
Kaunola ostettiin perheen kesäpaikaksi vuonna 1917. Perhe asui Helsingin Katajanokalla, mutta Tuusulaan muutettiin pysyvästi talvisodan jälkeen. Suuri huvilapalsta oli hoidettu ja täynnä istutuksia ja puutarhaviljelystä. Puutarhanhoidosta vastasi puutarhuri, joka asui palstalla vakituisesti. Ketunnahkojen tuonnist alkoi myös oma hopeakettujen kasvatustoiminta juuri Kaunolassa. 1930–40-luvuilla oli myös kaneja ja chincilloja. Turkistarhatoiminta siirtyi sitten Tähtiturkikselle, ja Kaunolaan tuli mehiläistarha.
Päärakennus sai Wilstedtin aikana nykyisen kokonsa, kun siihen tehtiin toinen kerros ja järvenpuoleinen ristipääty. Päärakennus on vielä olemassa nimellä Rauhamäki (Paijalantie 19), muuten palsta on jaettu pienempiin osiin ja vanhan puutarha-alueen paikalla on nyt asutusta.