Krapi

Kohde kuuluu polkuun Tuusulanjärven kierros.
Krapi 1920-luvulla

Krapin tilakeskus siirrettiin Kirkonkylän kylämäellä nykyiseen paikkaansa vuonna 1867. Päärakennus on 1880-luvulta, jolloin tilan omistajana oli valtioneuvos Gustaf Sourander. Hän oli ostanut tilan lähinnä kesänviettopaikaksi ja maalaistaloon tarvittiin komeampi päärakennus. Suuri hirsirakennus on arkkitehti F. W. Mieritzin suunnittelema, ja se oli ajan tyyliin nykyistä koristeellisempi torneineen ja puuleikkauksineen. Nykyiselle omistajasuvulleen Krapi siirtyi vuonna 1911.

Krapi oli 1900-luvulla malli- ja harjoitustila, jolla oli muun muassa ensiluokkainen ayrshire-karja. Kesävieraat ja erilaiset matkailu- ja vapaa-ajan palvelut ovat nekin olleet osa tilan arkea 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Krapi tarjosi jo 1930-luvulla palveluita muun muassa rantaelämän ystäville Krapin uima- ja hiekkarannalla. Rantaa kutsuttiin myös Tuusulan Rivieraksi. Rannassa oli jo silloin savusauna, jota sai vuokrata. Uimarannalla oli myös kioski ja tanssilava, jossa tanssittiin kesäiltoina gramofonilevyjen tahdissa.

Karjasta ja maanviljelyksestä luovuttiin Krapilla vasta 1980-luvulla. Pellot ovat nykyisin Tuusulan Golfklubin käytössä, ja navetasta on tehty viihtyisä hotelli. Päärakennuksessa toimii korkeatasoinen, perinteitä kunnioittava ravintola Krapihovi. Pihapiiri tarjoaa monenlaisia ravintola-, kokous- ja kulttuurielämyksiä. Myös Keski-Uudenmaan Teatterin kesäteatteri toimii Krapilla. Vuonna 2017 avasi ovensa kulttuuri- ja tapahtumatalo Krapin paja. Vuodesta 2020 myös läheisen Onnelan huvilapalsta palveluineen on ollut osa Krapia. 

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Suomi