Anttilan alue ilmasta

Kohde kuuluu polkuun Ilmakuvia Tuusulasta.
Anttilan alue kesällä 2013. Kuva Heli Vilmi.

Paijalan kylän Anttila oli aikoinaan yksi Tuusulan kartanoista. Tila tunnettiin mm. nimillä Bergs tai Thusbyborg.

Vuonna 1942 Keskusosuusliike Hankkija osti tilan kasvinjalostuslaitoksen tarpesiin. Silloin tilan sen kokonaispinta-ala oli 561 hehtaaria, mutta jatkosodan jälkeen Hankkija luovutti maanhankintalain nojalla melkein 200 hehtaaria maata asutustarkoituksiin.

Hankkijan kasvinjalostuslaitos toimi Anttilan tilalla vuosina 1942–1992. Ohiajajat tottuivat tutkimusruutuihin jaettuihin peltoihin, joilla eri kasvilajien menestymistä seurattiin. Vuonna 1992 Hankkijan kasvinjalostusyksikkö ja valtion kasvinjalostuslaitos liitettiin uudeksi Borealiksi ja kasvinjalostustoiminta jatkui sen nimissä Jokioisissa.

Tuusulan kunta osti Anttilan tilan vuonna 1993. Alueen tulevaa käyttöä on suunniteltu pitkään, sillä tavoitteena on saada alueelle sekä viihtyisää pientaloasumista että turvata kaikille kuntalaisille yhteisiä viher- ja ranta-alueita.

Hankkijantie 38, 04300 Tuusula, Suomi