Tuusulan nahkatehdas

Yli-Postin poika August Hietarinne perusti nahkatehtaan Tuusulajoen rantaan 1900-luvun alussa. Juho Tikkanen muutti Tuusulaan 1913 ja osti August Salmen Koskenmäen nahkuriverstaan. Hän ryhtyi tehtailijaksi ostamalla seuraavana vuonna joen toisella rannalla olevan Hietarinteen nahkatehtaan. Tehdas laajeni ja siinä oli jo 1920-luvun lopulla 30 työntekijää. Tehdas valmisti Tikkasen aikaan paitsi nahkaa, myös jalkineita - kenkiä ja lapikkaita. Tuomelan talon pihamaalla olleessa liikkeessä myytiin tehtaan valmistamia jalkineita.

Keski-Uusimaassa  3.3.1929 oli seuraava otsake: ”Ikävä tapaturma Tuusulassa. Tehtailija Juho Tikkanen joutunut painavan koneen alle murskautuen kuoliaaksi.” Tikkanen kuoli 40-vuotiaana. Hän murskautui 3000 kiloa painavan koneen ja rakennuksen kivijalan väliin, kun konetta tuotiin reellä tehtaalle ja kone kaatui hänen päälleen. Liikettä jatkoi perikunta, mutta yritys meni vararikkoon 1935. Tehdas siirtyi raumalaisen tohtori-insinöörin Lauri Pakkalan haltuun. Sotien jälkeen tehtaassa muokattiin 20 työntekijän voimin mm. kinnas-, nappa-, mokka- ja vuorinahkaa. Tehtaan toiminta loppui vuonna 1952.

Tuusulan nahkatehdas oli aikanaan iso yritys. Tehtaan työntekijöitä asui nykyisen paloaseman tienoolla ja tehtaan omissa asuinnoissa Weckmaninmäellä. Mylläri Weckmanilla oli ollut vesimylly kaivetussa kanavassa, mutta vesivirtaus oli kovin heikko. Ennen Weckmannin aikaa mäellä oli ollut tuulimyllykin. Pakkala osti kiinteistöt mylläri Anders Weckmanilta, kun hänen uransa oli saanut dramaattisen lopun. Mylläri nimittäin syyllistyi äkkipikaisuuttaan tappoon ja koskenmäkiset saivat aiheen kertoa: ”Weckmanni on tappanut nuijalla muijansa”.

Yrjö Männikkö muistelee lapsuusmuistojaan: Koskenmäen ja Hyrylän väliä kuljettiin yleisesti nahkatehtaan kautta kulkevaa oikotietä. Tie kulki tehtaan ja nahkojen värjäyksissä ja pesuissa käytetyn suuren, halkaisijaltaan ehkä n. 3-4 m ja korkeudeltaan n. 1,5 m puisen tiinun välistä. Silloin, kun tiinua käytettiin, sen ympärillä hääri useita työntekijöitä, jotka hämmensivät pitkillä meloilla tiinun sisältöä. Meteli oli aikamoinen ja huudettiin: lisää vettä, lisää kuumaa vettä. Tiinusta nousi välillä runsaasti höyryä ja tällöin eivät ainakaan nuorimmat lapset uskaltaneet ohittaa tehdasta, niin hurjalta tämä operaatio vaikutti. Lisäksi värjäyksestä seurasi yleensä joen alajuoksulla joen veden värin muuttuminen samaksi, jolla nahkoja värjättiin. Emännät varoivat liottamasta pyykkejään joessa, jos vain huomasivat värjäystyön olevan käynnissä. Anni Hillberg kertoo, että siitä ilmoitettiin oikein höyrypillillä työvuoron päätteeksi, silloin kello oli tasan 16.00.

Nahkatehdas on hävinnyt, mutta sen merkitys kylän ihmisille työnantajana oli vuosikymmenten ajan suuri. Nahkatehdas on tallella nimissä Nahkurintie ja Nahkatehtaankuja.