Ilona saa hyviä neuvoja porkkanan istutuksessa

Aurinko lämmittää kivasti kasvoja, kun Ilona polkee kohti viljelypalstoja. Moni muukin Rykmentinpuiston asukas on lähtenyt ulkoilemaan kauniina sunnuntaipäivänä. Ihmisiä istuskelee puistonpenkeillä juttelemassa tai lukemassa kirjoja näyttölaitteillaan. Nuoriso tekee temppuja skeittilaudoillaan ja temppupyörillään.

Ilonan iäkäs äiti, Salme, odottelee jo viljelypalstan reunalla. Hän on luvannut tulla auttamaan tytärtään, jolla ei juuri ole kokemusta kasvimaan hoidosta.

– Mikä sinun palstasi näistä on? muori kysyy.

– No arvaapa? Ilona kysyy ja hymyilee.

Kun muori ei heti hoksaa, niin Ilona osoittaa aidattua aluetta, jonka keskelle on pystytetty pieni lippu, jossa on laulurastaan kuva.

– Tuohan on suoRASTAAN, hauska vitsi, muori sanoo ja nauraa päälle.

Ilona alkaa vetää pienellä haralla vakoa multaan ja Salme sirottelee siihen siemeniä.

– Mitenkäs te olette isän kanssa viihtyneet siinä hyvinvointi- ja palvelukeskuksessa? Ilona kysyy.

Salme oikaisee selkänsä, huikkaa hörpyn juomapullosta ja sanoo sitten, että oli tosi hyvä, että Jaakon mieli saatiin kääntymään.

– Kiitos vain kun suostuttelit sitä jukuria. Kyllä me ollaan molemmat nyt niin tyytyväisiä. Ollaan ihan teidän vieressä ja palveluita löytyy enemmän kuin edes tarvitaan, Salme jatkaa.

– Olisihan se pitänyt arvata, Jaakko sanoo ja nauraa.

Ilona ja Salme olivat olleet niin keskittyneitä istutukseen ja keskusteluunsa, että heiltä oli jäänyt huomaamatta Jaakon saapuminen kasvimaan aidalle.

– Minä luulin ite keksineeni, että tänne olisi hyvä muuttaa, mutta höplästä vietiin. Vaan eipä tuo haittaa, kyllä se on minulle hyvä, että välimatkat ovat lyhyet, kun tällä kumipyörällä joudun liikkumaan, Jaakko sanoo ja osoittaa rollaattoriaan.