Viinaprännistä Juhlataloksi

Kartanon isäntä perusti viinatehtaan

Viinan kotipoltto kiellettiin 1866 lailla, joka salli ainoastaan viranomaisten valvomien viinaprännien toiminnan. Kartanon isäntä Robert Björkenheim sai kuntakokoukselta luvan viinanpolton aloittamiseen 1873. Ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan tehdas tuotti 141 480 litraa raakaviinaa. Nykyisen Pränninkujan varren varastoista vilja vietiin tehtaaseen vaunuilla kiskoja pitkin. Sivutuotteena syntynyt mäski vietiin paikallisille maatiloille sikojen ja nautojen rehuksi tai maanparannusaineeksi.

Kellokosken viinapränni siirtyi 1898 Kytäjän Spriitehtaan omistukseen. Huippuvuonna 1899 tuotettiin yli 400 000 litraa raakaspriitä, joka vietiin Rajamäelle jalostettavaksi. Sen jälkeen tuotanto laski ja yhteiskuntakin alkoi rajoittaa viinatehtailua kieltäen sen lopulta kokonaan ensimmäisen maailmansodan sytyttyä 1914.

Kellokoskella mielellään kerrotaan, että viinanvalmistuksen loputtua Lindebossa asunut panimomestari maisteri Anders Lindahl kehitti Pommacin ja ryhtyi valmistamaan sitä Kellokoskella, josta tuotanto ja resepti siirtyi Ruotsiin. Ruotsissa taas kerrotaan tarinaa hiukan toisin. Niin tai näin: limonadia - olipa merkki ja maku mikä hyvänsä - ei Kellokoskella kauaa valmistettu, koska ensimmäisen maailmansodan vuoksi sokerista oli pulaa. 1919 alkanut kieltolaki esti viinankeiton ja 1920-luvulla Kellokosken Tehdas oy osti kiinteistön ja kunnosti sen juhlataloksi. Kieltolakia rikottiin yleisesti, joten pirtua sai kohta taas joka kylältä.

Tehtaan Juhlataloksi

Viinapränni kunnostettiin ruukin kokous- ja juhlatiloiksi vuonna 1928 arkkitehti Carl Lindahlin suunnitelmien mukaan Olof Carlanderin aloitteesta. Lindahlin tunnetuin työ on Helsingin vanha Poli. Juhlatalo toimi koko lähiseudun monipuolisena kulttuurikeskuksena. Elokuvanäytökset alkoivat heti, aluksi niitä säesti pianolla Totti Carlander. Juhlatalolla virisi myös paikkakuntalaisten innokas teatteriharrastus.

Kellokoskelle osuivat monet kiertävät teatteriryhmät sekä viihdeorkesterit Dallapésta alkaen sekä tähtisolistit kuten Tapio Rautavaara ja Laila Kinnunen. Iltamia ja yhteislaulutilaisuuksia järjestettiin. Juhlatalo toimi myös urheiluseurojen tukikohtana ja kisapaikkana. Merkillepantavaa on, että sitä saivat käyttää eri poliittisten suuntien edustajat. Niin suojeluskunta ja lotat kuin työväenyhdistyskin kokoontuivat talon tiloissa, joskaan eivät tiettävästi yhtaikaa. Säilyneet vieraskirjat vuodesta 1928 alkaen kertovat Kellokosken ja koko Suomen kulttuurielämästä ja sen muutoksesta.

Purku-uhka 1980-luvulla

Sotien jälkeen elettiin vielä kaikenlaisen virkistystoiminnan kulta-aikaa kunnes televisio sitoi vähitellen ihmiset koteihinsa iltaisin ja kaikkien yhteiset vapaa-ajan riennot jäivät historiaan. Eläkeläisyhdistyksen bingot vetivät vielä tuvan täyteen. Viimeisen elokuvanäytöksen jälkeen keväällä 1977 Juhlatalo jäi autioksi ja omistaja Fiskars käytti juhlasalia mm. varastona. Purku-uhka kasvoi 1980-luvulla, mutta Kellokosken asukkaiden aktiivisuuden ansiosta talo välttyi tuholta.

Itämerikeskukseksi vuonna 1991

Itämerikeskuksen tulo 1991 mahdollisti kunnostuksen ja monipuolisen toiminnan. Vuosina 2001–04 taloa käytettiin Tuusulan kunnan lahjoittaman Taideteollisen korkeakoulun ympäristötaiteen professuurin yhtenä kohdealueena.  Rannan saunarakennus valmistui 1961, suunnittelijanaan Suomen virallinen saunaprofessori Heikki Sysimetsä. Tämäkin kohde pääsi välillä huonoon kuntoon ja korjattiin Juhlatalon pelastamisen yhteydessä.

Helsingin seurakuntayhtymälle 2010-luvun alussa

Nykyisin Juhlatalo on Helsingin seurakuntayhtymän leirikeskus. Nykyisestä toiminnasta löytyy tietoa Helsingin seurakuntien sivuilta kohdasta Kellokosken Juhlatalo leirikeskus .

Kellokosken Juhlatalon pelastaminen

Tuusulan kaavatoimistossa työskennellyt järvenpääläinen arkkitehtiylioppilas Olli Kumpulainen teki diplomityönään 1980 kunnostussuunnitelman, mutta sitä ei toteutettu. Palveltuaan jonkin aikaa kapakkana talo joutui rakennusfirmalle, joka suunnitteli sen purkamista. Paikalle oli vanhentuneessa 1960-luvun asemakaavassa merkitty rivitaloalue, mikä toteutuessaan olisi merkinnyt historiallisten arvojen menettämistä.

Seppo Fagerström, Ossian von Konow, Vuokko Koski-Lammi ja Antti Vainio kutsuivat 26.11.1982 koko kylän koolle Ruukin koululle, ja niin perustettiin kotiseutuyhdistys Me Kellokoskelaiset ry. Ensi töikseen yhdistys teki Juhlatalon suojeluanomuksen, jonka seurauksena kunta hankki tontin haltuunsa maanvaihtokaupalla. Talon kunnostus kuitenkin arvioitiin liian kalliiksi ja se joutui uudestaan hunningolle. Naapurustosta koottu "tätipartio" kiersi öisin vahtimassa, ettei taloa sentään polteta. Lattialla oli joskus nuotion jälkiä, mutta ihmeen kaupalla kipsoniittilevyvuoraus ei palanut. MeKe järjesti salissa tanssitkin: rikkinäisiä kaiteita ja lattioita paikattiin tilapäisesti lankuilla ja VPK tietysti soitti. Juhlatalon kohtalo oli kuitenkin edelleen vaakalaudalla.

Sairaalamuseon rakentaja Usko Hujanen tutustutti ylilääkärinä toimineen Ilkka Taipaleen Juhlataloon syksyllä 1989. Sattumoisin samaan aikaan oli vuonna 1907 perustettu Suomen Rauhanliitto etsimässä yhdessä Viron Rahvarinnen kanssa paikkaa Itämerikeskukselle, joka palvelisi kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten yhteistoiminta- ja kurssikeskuksena. Tuusulan kunta lahjoitti talon liitolle 1990 sillä ehdolla, että se kunnostetaan seuraavan vuoden loppuun mennessä. Talkoita järjestettiin Alvar Typön johdolla Olli Kumpulaisen suunnitelmien pohjalta. Talkooväkeä tuli runsaasti kylältä ja ympäri Baltian maita niiden uudelleenvapautumisen innostuksessa. Irtaimistoa saatiin lahjoituksina tai puoli-ilmaiseksi. Elokuussa 1991 Juhlatalo talo avattiin toistamiseen juhlallisesti Totti Carlanderin soittaessa pianoa kuten 63 vuotta aiemminkin.