VirtuaaliTuusula

Kellokoski ja ruukki

Kellokosken vanha ruukki asuntoalueineen ja puistomaisessa ympäristössä oleva sairaala antavat Kellokoskelle omaleimaisen ilmeen. Nykyisin Kellokoskella on noin 5500 asukasta ja se on yksi Tuusulan keskustaajamista. Kylä on kasvava ja moderni, mutta erikoislaatuinen historia – ja sen arvostaminen – antaa sille hengen.

Kylän historian voi katsoa alkavan 1750-luvulta, jolloin syntyi Kellokosken kartano. Kartano ryhtyi kehittämään maataloutta, karjanhoitoa ja pienimuotoista teollisuutta. 1700-luvun lopulla Kellokoskella oli saviastiaverstas, mylly ja saha.

Rautaruukki perustettiin vuonna 1795. Se oli Tuusulan ensimmäinen teollisuuslaitos. Ruukin työntekijät ja omistajat, erityisesti 1896 omistajaksi tullut Carlanderin suku, vaikuttivat monella tavalla kylän elämään.

Ruukki oli "valtio valtiossa" ja ruukkilaisten oli periaatteessa mahdollista syntyä, elää ja kuolla ruukin järjestämissä puitteissa. Olihan tehtaalla oma kirkko, asunnot, kirjasto, Juhlatalo, erilaista harrastustoimintaa, kauppa ja lopuksi matkaa myös Tehtaan ja asutusalueen yhteinen hautausmaa.

Carlanderien aika ruukin alueella päättyi vuonna 1963. Omistajaksi tuli Fiskars Oy, joka lopetti toimintansa Kellokoskella 1980-luvun alussa.
Lue lisää

Ensimäinen omistaja, joka alkoi tosissaan kehittämään Kellokosken kartanoa oli Erik Olander. Hän omisti kartanon 1768–1775. Olanderin jälkeen kartanon omistajat vaihtuivat usein. Kellokosken kartanon alueella kehitettiin maatalouden ja karjanhoidon ohella pienimuotoista manufaktuuriteollisuutta. Jo ennen ruukkia oli kartanoon perustettu saviastiaverstas, mylly ja saha.

Ruukki perustettiin vuonna 1795

Kellokosken vuonna 1795 perustettu Kellokosken eli Marieforsin ruukki on Tuusulan ensimmäinen teollisuuslaitos. Suomessa on ollut 82 rautaruukkia, joista Kellokoski on järjestyksessä 28:s. Ruukin perustamisluvan saatuaan Kellokosken kartanon silloinen omistaja Lars Olof Nysten aloitti ruukin kehittämisen. Alkuaikojen päätuote oli kankirauta: sulatettu ja kankivasaralla taottu rauta, josta voitiin takoa erilaisia esineitä.

Kellokosken ruukille oli 1800-luku tapahtumarikasta aikaa: omistajanvaihdokset, konkurssit ja tulipalot seurasivat toisiaan tiiviiseen tahtiin. Välillä oli puutetta raaka-aineesta, välillä kysynnästä ja usein myös kankivasaralle voimaa antavasta vedestä. Hiljaisimpina aikoina – 1800-luvun alussa ja taas 1800-luvun loppupuolella – ruukilla työskenteli vain muutama seppä. Sepät ostivat ruukin omistajalta raakaraudan ja hiilet ja valmistivat siitä kankirautaa ja nauloja. Valmiit ja hyväksytyt tuotteet patruuna osti sepiltä sovittuun hintaan.

Vuonna 1824 tuotanto oli noin 95 000 kg kankirautaa. 1840-luvun lopulla tuotannon määrä oli pudonnut, mutta tuotteiden määrä ja jalostusaste oli kasvanut. Pajassa valmistettiin vanne- ja pulttirautaa, nauloja, saranoita, kytkyitä, kolmijalkoja, hevosenkenkiä ja nauloja sekä kirveitä, lapioita, kuokkia, viikatteita, sirppejä, vasaroita ja muita työvälineitä.

1860-luvulle saakka Kellokosken kartano ja ruukki olivat samalla omistajalla. Vuonna 1865 kartanon omistaja Robert Björkenheim myi ruukin ja pian ruukista muodostettiin osakeyhtiö. 1870-luvulla tuotanto kasvoi, mutta 1880 oltiin jälleen vararikossa.

Carlanderien aikakausi 1896–1963

Kellokosken ruukki ajautui konkurssiin vuonna 1895.  Seuraavana vuonna 1896 ruukille löytyivät uudet omistajat, kun veljekset John ja Carl Fredrik Carlander ostivat ruukin. Ennen Kellokoskea Carlanderit olivat harjoittaneet ruukkitoimintaa Björkbodassa. Tehtaan sijainti oli kuitenkin maantieteellisesti huono, sillä tavarantoimitus tapahtui lähes yksinomaan meriteitse. Björkbodan yhtiön osakas, insinööri I. E. Sederberg, löysi uuden tehdaspaikan Kellokoskelta.

Tehtaan siirto Kellokoskelle oli massiivinen operaatio, ja se toteutettiin vähitellen. Koneiden, laitteiden ja varastojen ohella siirtyivät myös työntekijät perheineen, kaikkiaan 177 henkeä. Työntekijöitä varten rakennettiin ruukin alueelle 1800-luvun lopussa Suurtalo ja Pientalo sekä 1900-luvun alussa Uusitalo ja Rauhavilla.

Carlanderien aikana ruukki kehittyi varsin moderniksi teollisuuslaitokseksi. Vuoden 1898 tuhoisan tulipalon jälkeen alkoivat laajamittaiset uudistustyöt, jotka huipentuivat 1930-luvulla. Uudistukset koskivat sekä tehtaan energiansaantia ja rakennuskannan uudistamista että tuotannon kehittämistä ja monipuolistamista. Myös henkilöstön hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kannettiin huolta. Viimeinen laaja uudisrakennushanke oli vuonna 1938 valmistunut uusi meijeriastiatehdas. Tehtaan valmistamat maitotonkat ja muut meijeriastiat olivat tunnettuja eri puolilla Suomea. Kelloveneet olivat Kellokosken tehtaiden tunnetuimpia tuotteita 1950-luvulta aina 1970-luvulle.

Omavarainen ruukkiyhteisö

Kellokosken kartanon isännän ja myöhemmin ruukin patruunan johtama yhdyskunta oli lähes 200 vuotta hyvin itsellinen, oma yhteisönsä. Vanhanajan järjestelmä toimi Kellokoskella oikeastaan siihen saakka kunnes Carlanderit luopuivat tehtaasta 1963.

Työpaikan ohella tarjottiin työntekijöille ja heidän perheilleen erilaisia palveluja koulusta ja kaupasta alkaen. Alueella oli oma kirjasto, palokunta, kirkko, hautausmaa, sauna ja pyykkitupa. Tehdas ylläpiti varsinkin 1900-luvulla lukuisaa joukkoa erilaisia harrastusmahdollisuuksia: oli kuoroja, soittokunta, suojeluskuntaosasto, vapaapalokunta ja lapsille erilaista harrastustoimintaa esimerkiksi soitto-opetusta. Urheiluseuratkin olivat ruukin myötä syntyneitä. Työntekijöitä varten rakennettiin myös puisia asuintaloja. 1920 ja 1930-luvuilla perheitä oli yhteensä 95 ja parhaimmillaan lähes 400 henkeä.

Rakennuskanta

Kellokosken ruukin ensimmäinen patruuna, Lars Olof Nysten, rakennutti alueelle kirkon alaistensa tarpeisiin. Vuonna 1800 valmistunut Ruukin kirkko hallitsi maisemaa kaiken keskellä. Kirkko on kylän vanhin säilynyt rakennus. Vuosien saatossa kirkkoa on korjattu muutamaan otteeseen. Sen nykyinen torni ja ulkopuoliset koristelut tehtiin Torsten Carlanderien vuoden 1930 peruskorjauksen yhteydessä.

Tehtaan tuotantorakennukset sijaitsivat Keravajoen itäpuolella, ja työntekijöiden puiset asuintalot rakennettiin joen länsipuolelle. Tehtaan johtajat asuivat huviloissa lähinnä joen itäpuolella.

Vuoden 1898 tulipalo tuhosi lähes kaikki puiset tehdasrakennukset, vain tiilirakenteinen tinaamo, valimo ja vasarapaja säästyivät. Tulipalon jälkeen rakennukset tehtiin kivestä ja tiilestä. 1900-luvun puolella rakennuskantaa uusittiin tuotannon tehostuessa. 1930-luvun uudisrakennukset maalattiin valkoisiksi.

Nykytilanne

Kellokosken tehdas siirtyi Fiskarsin omistukseen vuonna 1962, mutta kauppajulkistettiin vasta seuraavan vuoden puolella "ettei työntekijöiden joulu mene pilalle", kuten Totti Carlander sanoi. Laajamittainen teollisuustuotanto Kellokoskella lopetettiin 1980-luvulle tultaessa. Nykyisin tehtaan entisissä tuotantorakennuksissa on vuokralaisina erilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Tehtaan asuntoalue on kunnostettu ja se on edelleen asuinkäytössä.

Kellokosken ruukin alue on valtakunnallisesti arvokas teollisuusmiljöö. Tehdasrakennukset ovat pääosin 1890–1930 -luvuilta. Ne muodostavat yhdessä asuntoalueen ja ruukin kirkon kanssa kokonaisuuden, jonka avulla pystytään havainnoimaan teollisuusarkkitehtuuria ja ruukinyhteisön elämänpiiriä.

Kartanossa on nykyisin sairaala

Kellokosken kartano myytiin valtiolle 1910-luvulla. Kartanon maista muodostettiin 131 viljelytilaa ja 43 asuntotilaa. Sebastian Gripenbergin suunnitteleman kartanon päärakennus ja sen ympärillä oleva puisto jätettiin vuonna 1915 perustetun Kellokosken sairaalan käyttöön. Anna Pakalenin tulo mielisairaalan ylihoitajaksi vuonna 1931 merkitsi suuria uudistuksia sekä potilaille että henkilökunnalle. Hänen myötätuntonsa kohdistui mielisairaalan potilaisiin, joiden elinolosuhteet paranivat huomattavasti.

Kellokosken tarinoita ja historiaa on lisää Kellokosken patoaltaan ympäri -virtuaalipolussa.

Ruukinkuja, 04500 Tuusula, Suomi
Etelä-Tuusula Muut Keski-Tuusula Kellokoski Jokela Tutustu kaikkiin
Valitse alue jonka polut ja kohteet haluat nähdä tai TUTUSTU KAIKKIIN!