VirtuaaliTuusula

Kartano ja sairaala

Kellokosken historia on kartanon, ruukin ja sairaalan historiaa – mutta ennen kaikkea kartanon. Kartano loi laajentuvine tiluksineen ensin kymmenien torpparien ja sitten yli sadan vuokraviljelijän yhteisön. Kartanon maille perustettu ruukki taas synnytti uuden, teollistuneen paikkakunnan työläisineen. Ja lopulta, hävitessään, kartano antoi puitteet Kellokosken sairaalalle. Kellokoski on kartanon perillinen.

Vaikka kartanon historian alku on 1700-luvulla, merkittävimmät isännät löytyvät seuraavalta vuosisadalta. Monipuolinen Robert Björkenheim laajensi peltoja, perusti viinaprännin ja maatalousoppilaitoksia sekä myös paikkakunnan ensimmäisen koulun – opetusta tarjottiin myös suomeksi!

”Konni” Zilliacus rakensi italialaista renessanssipalatsia jäljittelevän päärakennuksen puistoineen 1880-luvulla, mutta velkaantui, hylkäsi vaimonsa ja karkasi ulkomaille. 1910-luvun alussa kartanon maista muodostettiin viljelystiloja, joiden asukkaat olivat alkuun valtion vuokralaisia. Kartanon päärakennusta laajennettiin ja siitä tehtiin Kellokosken sairaala.

Sairaalan alku oli ankea. Kunnanlääkäri kävi kerran viikossa ja hoitajat olivat kouluttamattomia. Kartanoon sijoitetut ryysyihin puetut potilaat elivät likaisissa oloissa aitojen, kalterien ja lukkojen takana oikeastaan vailla oikeuksia. Paranemiseen ei uskottu eikä ollut keinojakaan – sairaalaan tultiin loppuiäksi.

Asiat muuttuivat tomeran Anna Pakalénin, Pakan, tullessa ylihoitajaksi 30-luvun alussa. Henkilökunta uusittiin, potilaiden risat vaatteet hävitettiin ja aidat kaadettiin. Pakan mukaan koko Tuusula on potilaiden kävelyaluetta! Tarmokas Paka paransi myös viihtyvyyttä ja hygieniaa. Hän oli toimissaan usein myös omapäinen – johtokunnan päätökset toteutettiin jo ennen niiden syntymistä! Potilaiden etu oli Pakalle tärkeintä.

Sota-aikana sairaalaan saapui muualta niin runsaasti potilaita, että Pakalén joutui lääkärien ollessa rintamalla johtamaan yli 1 000 potilaan laitosta. Tällöin aloitettiin tapa sijoittaa potilaita ympäröiviin maataloihin pientä korvausta vastaan. Hoitotyötä kehitettiin ja uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä omaksuttiin jatkuvasti – näiden historiaan voi tutustua sairaalamuseossa.

1980-luvulla kartanoa ei enää pidetty sopivana potilaskäyttöön vaan siitä kunnostettiin sairaalan hallintorakennus.

Pidetty, riehakas ja joskus kiivaskin seuramies ja kartanonisäntä ”Konni” Zilliacus päätyi paettuaan velkojaan 1889 Amerikkaan, näki läheltä intiaanisotia, rakensi rautatietä Costa Ricaan ja päätyi uuden vaimonsa kanssa Japaniin. Täältä hän muutti Pariisiin jossa vaikutti Venäjän vallankumouksellisten piireissä. Varsinainen seikkailija ja maailmanmies siis! Paavali Alivirta tai ”Isä Paavali”, johti sairaalaa ylilääkärinä 1950–60 -luvuilla. Aina tyylikkääseen siviilipukuun pukeutuneena tämä johti aamukokouksia paksu sikari sauhuten. Olivatpa väittelyt kuinka kiivaita tahansa, kaikki tiesivät kokouksen loppuvan sillä hetkellä, kun hän tumppasi sikarinsa! Isä Paavali omaksui myös tavan kiertää joka joulu kaikki osastot ja toivottaa kädestä pitäen joulua jokaiselle potilaalle. Tämä ”joulukierto” on säilynyt näihin päiviin.
Lue lisää

Kartanon historiaa

Kellokosken kartano muodostui 1766, kun Viaporin rakennuttaja, kenraali Augustin Ehrensvärd yhdisti Kellokosken kaksi rälssitilaa. Kuitenkin vasta sen neljäs omistaja, laivaston kamreeri Erik Olander aloitti varsinaisen kartanon rakentamisen joenrantaan nykyisen Kirvesmiehentien päähän sekä perusti 18 uutta torppaa, joista 14:än asukkaat tulivat Keski-Ruotsista. Vuonna 1775 hän kirjoitti kuninkaalle, että tilan vahvuus oli 28 hevosta, 112 karjaelikkoa (ilman vasikoita), 134 lammasta ja 146 vuohielikkoa sekä 151 ihmistä.

Vuoteen 1800 mennessä kartanolla oli 21 torppaa. Niistä useimpien paikkoja asutaan edelleen, vaikka rakennukset on tehty moneen kertaan uudelleen. Sen jälkeen perustettiin enää vajaat 10 uutta torppaa, ja kun 5 autioitui, niin niiden kokonaismäärä oli ilmeisesti enimmillään 24. Kartanolla oli omistuksessaan myös useita erillisiä tiloja Tuusulassa ja Mäntsälässä. Linjatien torpista kertoo vanha loru: "Mattilas oli mallassauna, Heikkiläs oli joulu. Ojalan Villen kammaris oli pikkulasten koulu." Alkuperäinen versio on tosin ollut tuhmempi.

Zilliacus rakennutti nykyisen päärakennuksen

Björkenheimien aika 1837–82 vaikutti ratkaisevasti Kellokoskeen: mm. peltoja raivattiin ja ruukki irrotettiin kartanosta. Seuraavaksi kartanon osti korkea-arvoisen helsinkiläisen virkamiessuvun kasvatti, 28-vuotias Konrad "Konni" Zilliacus. Hän sijoitti kartanon uudistamiseen ja mm. hevosten kasvattamiseen suuren osan aatelissukuisen vaimonsa Lovisa Adelaiden (os. Ehrnrooth) rahoista. Italialaista renessanssipalatsia jäljittelevä kaksikerroksinen päärakennus valmistui 1889. Sen suunnitteli yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtööri, arkkitehti Sebastian Gripenberg. Tyylille on ominaista eri materiaalien ja värien rinnastaminen ja korostaminen. Tupaantuliaisia vietettiin kokonainen viikko loisteliaaseen seurapiirityyliin. Rahat olivat jo silloin loppu ja tiilirakennus jäi sen vuoksi rappaamatta. Konnin paettua ulkomaille Lovisa jäi hoitamaan kartanoa yksin ja varakkaiden sukulaisten avulla selvisikin kohtalaisesti. Vuonna 1901 hän myi kartanin ratsumestari otto Ragnar Mellinille.

Lex Kellokoski

Kun torpparit alkoivat 1906 ehdotella itsenäistymistä, Mellin ajalleen poikkeuksellisesti suhtautui myönteisesti. Hintaneuvottelujen jälkeen vuonna 1909 Suomen senaatti sääti jaon mahdollistavan erillislain Lex Kellokosken. Valtio osti kartanon keskeiset maat 305 800 markalla ja suoritti palstoituksen. Tämän seurauksena saatiin kylään noin 600 uutta asukasta pääosin Uudeltamaalta. Kantatilan valtio myi sairaalakäyttöön.

Valtion ostettua kartanon tehtiin ositus ja 1912 luovutettiin uusille asukkailleen 131 viljelystilaa ja 43 asuntotilaa, joista yhteensä 137 jäi Tuusulan puolelle ja loput Mäntsälän Ohkolaan. Tonttien rajat piirrettiin viivasuoriksi, samalla syntyivät monet nykyisetkin tielinjat. Palstalaiset valittivat aluksi liian pieniä tontteja ja lähettivät oikein lähetystön senaattiin Mooses Luoteen johdolla, mutta tuloksetta.

Kun entisillä torppareilla ja mäkitupalaisilla ei ollut varaa maksaa tonteille määrättyä keskimäärin 2400 markan hintaa, he jäivät nyt valtion vuokramiehiksi varsin tiukoin ehdoin. Vasta torpparilaki 1918 ja asutuslaki 1922 mahdollistivat täyden itsenäistymisen, joskin Kellokoskella tämä tapahtui vasta 1928 alkaen, koska kartanolta jääneen yhteismetsän jako oli tehtävä ensin.

Robert Björkenheim perusti kouluja ja viinatehtaan

Ruotsalaisperäinen Björkmanin teollisuussuku tuli Suomeen 1700-luvun loppupuolella ostamalla Fiskarsin ja viisi muuta ruukkia länsirannikolta. Keisari Nikolai I aateloi Lars Magnus Björkmanin 1834, jolloin nimi muuttui Björkenheimiksi. Tämän poika Robert (1835–78) tuli vain 21-vuotiaana Kellokosken kartanon ja ruukin isännäksi 1856. Hän oli tehtävässään toimelias. Robert Björkenheim kuusinkertaisti kartanon viljelyalan, ojitti pellot, aloitti väkilannoitteen käytön sekä siirtyi kahdeksan vuoden vuoroviljelyyn, jossa neljä vuotta viljeltiin heinää – ja sen ansiosta pystyi ruokkimaan isomman ayrshire-karjan sekä perustamaan uudenaikaisen meijerin.

Viranomaisten asettamien tuotantorajoitusten vuoksi Robert möi ruukin pois 1865 ja siitä tuli erillinen osakeyhtiö. Sen sijaan hän perusti Kellokoskelle viinaprännin ja Kaukaalle lankarullatehtaan yhtenä alan ensimmäisistä Suomessa. Björkenheim perusti myös koulun Kellokoskelle heti isännäksi tultuaan ja varmisti että opetus oli kaksikielistä. Hän kehitti koko Suomen maataloutta, valtion tuella perusti kartanon yhteyteen myös karjanhoito-, hevoshoito- ja meijerikoulun. Tuusulan säästöpankin hän perusti 1875 ja toimi aktiivisesti mm. Uudenmaan ja Hämeen maanviljelysseurassa järjestäen suuret maatalousnäyttelyt Kellokoskella kahdesti. Säätyvaltiopäivillä Björkenheim toimi vuodesta 1863 ollen näkemyksiltään liberaali ja edistyksellinen. Suurena nälkävuotena 1867 hän avasi kartanossa suojapaikan Sisä-Suomesta valtatietä myöten Helsinkiin pyrkiville kerjäläisille tarjoten ruokaa, yösijan ja sairaanhoitoa.

Robert Björkenheim kuoli tapaturmaisesti vain 43-vuotiaana. Leski Augusta ei kyennyt ylläpitämään velkaantunutta tilaa, kun lapsetkin olivat vielä alaikäisiä, ja 1882 se joutui pois suvulta.

Konni seikkaili Suomessa ja maailmalla

Konrad Viktor Zilliacus (1855–1924) oli luonteeltaan tulisieluinen idealisti ja mihinkään vakiintumaton seikkailija. Toukokuussa 1889 Konrad Zilliacus jätti vaimonsa Lovisan ja kymmenen lasta (joista suurin osa oli kyllä Loviisan edellisestä avioliitosta) ja lähti velkoja karkuun Ruotsin kautta Amerikkaan. Siellä hän mm. osallistui Costa Rican rautatien rakentamiseen, toimi Yhdysvaltojen intiaanisodassa kirjeenvaihtajana ja suomalaisten siirtolaisten lakimiehenä. Kokemuksistaan Konni julkaisi myöhemmin kirjoja, joiden ansiosta hänen maineensa kotimaassa hieman parani. Lovisan annettua avioeron 1891 Konni avioitui amerikkalaisen Lilian McLaurin Grafen kanssa ja lähti tämän kanssa Marokon ja Egyptin kautta Japaniin, jossa syntyi kaksi lasta. Toinen heistä, myös Konni nimeltään, eli myöhemmin Britanniassa ja toimi mm. Kansainliitossa Genevessä. Asetuttuaan Pariisiin Konni vanhempi kirjoitti lisää matkakirjoja ja kiinnostui politiikasta. Hän palasi Suomeen 1898 ja liittyi vähitellen keisarivaltaa vastustaneiden ns. aktivistien riveihin vaikuttaen suuresti mm. Suomea puolustaneen eurooppalaisten kulttuurivaikuttajien adressin aikaansaamiseen ja kuljettamiseen Pietariin.

Kun levottomuus Venäjällä kasvoi, Konni Zilliacus ryhtyi yhteistyöhön vallankumouksellisten kanssa Tukholmasta käsin julkaisten ja salakuljettaen Suomeen viranomaisten kieltämiä lehtiä. Vuonna 1904 Zilliacuksen aloitteesta pidettiin Pariisissa yleisvenäläinen oppositio- ja vallankumouskokous, joka vaati itsevaltiuden kumoamista ja itsemääräämisoikeutta kaikille Venäjän kansoille, mutta ei erottamista imperiumista. 1905 alkaen Konni vaikutti taas Suomessa mm. toimittaen aseita Japanista ja oli mukana perustamassa Vantaanjoen varteen Helsingin maalaiskuntaan puistokaupunkia (nyk. Puistola) työläisille, mutta joutui kohta pakenemaan takaisin Ruotsiin. Maailmansodan sytyttyä hän tuki jääkäriliikettä. Vuonna 1918 Konni palasi pysyvästi Suomeen, eli vaatimattomasti ja julkaisi mm. lähes tuhatsivuiset muistelmansa sekä viimeisenä Sedän keittokirjan, jonka Maija Halonen suomensi. Otava julkaisi keittokirjan postuumisti 1926 ja Psykiatrian yhteistyö ry uudestaan 1995 Kellokosken sairaalan täyttäessä 80 vuotta.

Kellokosken sairaala avattiin v. 1915

Sairaalan historia juontaa valtion mielisairaanhoitoon liittyneisiin uudistuksiin. Uudellamaalla oli 1800–1900-lukujen vaihteessa keskusteltu mielisairaalan perustamisesta. Tuusulalaisten aloitteesta 11 Uudenmaan kuntaa sekä etelähämäläiset Loppi ja Hausjärvi päättivät yhdessä ostaa vuonna 1913 arkkitehti Sebastian Gripenbergin 1880-luvulla suunnitteleman Kellokosken kartanon sekä 10 hehtaarin tontin kasvimaineen ja puutarhoineen. Sairaalatoiminnan käynnistäminen kartanossa vaati kuitenkin muutostöitä, mm. uudet kaksikerroksiset siivet, jotka suunnitteli arkkitehti A. E. Kranck. Sairaalan avajaisia vietettiin kesäkuussa 1915 ja toiminta käynnistyi Josefiina Skipparin johdolla. Lääkärinä toimi Tuusulan kunnanlääkäri Artur Molander oman toimen ohella aluksi kerran viikossa. Ensimmäisiksi hoitajiksi ryhtyivät talollisten tyttäret Jyvälän kulmalta.

Kellokosken sairaala tunnettiin 1930-luvulta alkaen ympäri Suomen ja myös ulkomailla. Ylilääkäri Aarne Soininen ja ylihoitaja Anna Pakalén kehittivät toimintaa voimakkaasti. Enimmillään Kellokoskella oli 640 sairaansijaa 1960–70-luvuilla. Sairaala luopui viljelysmaista 1982 alkaen ja kunnan kanssa sovittiin keskustaan sijoittuvien maiden kaavoituksesta 1996. Nykyään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrinen sairaala palvelee pääosin Keski-Uudenmaan asukkaita.

Sairaalamuseo avattiin 1973 Toimelassa ja siirrettiin vuonna nk. Siniseen taloon, vuonna 1928 valmistuneeseen ylilääkärin asuntoon.

Paavali Alivirta oli yksi sairaalan legendaarista lääkäreistä

Sairaalan ylilääkärit ovat kukin vuorollaan uudistaneet sen toiminnan vastaamaan ajan uusimpia näkemyksiä. Eräs puuhakkaimpia heistä oli Paavali Alivirta (1905–69). Hän kävi koulunsa Helsingissä, sai ensimmäisenä partiolaisena arvostetun Mannerheim-soljen ja pelasi jalkapalloa ollen HJK:n parhaita hyökkääjiä. Lääkärin työt Alivirta aloitti Kellokoskella 1933. Sotien aikana hän palveli mm. Kannaksella sotasairaalan ylilääkärinä suorittaen psykiatrin koulutuksella kirurginkin töitä ja edeten lääkintämajuriksi saakka. Ylilääkärinä 1948–69 hän oli hienotunteinen ja oikeudenmukainen saavuttaen kaikkien luottamuksen. Työtä tehtiin kiireettä, pääpaino asetettiin tuloksiin ja uusia toimintamuotoja kokeiltiin. Psykoterapian ja lääkehoidon kehittyessä luovuttiin lobotomiasta 1961. Jouluaattona ylilääkäri Alivirta kiersi sakettiin pukeutuneena osastoilla lääkärien kanssa. Mukana olivat pojat Orri ja Pertti, jotka jakoivat potilaille karamellia ja tupakkaa. Lisäksi osastoilla kiersivät joulupukit. Perinne on jatkunut näihin päiviin saakka. Aina moitteettomasti pukeutuva "Isä Paavali" oli 1950–60-luvuilla Kellokosken näkyvimpiä hahmoja. Hän osallistui politiikkaan Tuusulan kunnanvaltuustossa ja yhdessä ruukinpatruuna Totti Carlanderin kanssa he vaikuttivat kylän kaikkiin asioihin. Maanantai-iltaisin Paavali soitti viulua lääkärikollegansa Ville Kuusiston ja tehtaan konttoristin Yrjö Ringvallin kanssa, usein joukkoon liittyi myös Totti selloineen. Paavali Alivirta kuoli sydänkohtaukseen juuri ennen eläkkeelle jäämistään.

Uudemmista ylilääkäreistä voidaan mainita ainakin 1988–96 toiminut Ilkka Taipale, jolla on ollut ja on edelleenkin tärkeä rooli monessa kellokoskelaisessa hankkeessa.

Vanha valtatie 198, 04500 Tuusula, Suomi
Etelä-Tuusula Muut Keski-Tuusula Kellokoski Jokela Tutustu kaikkiin
Valitse alue jonka polut ja kohteet haluat nähdä tai TUTUSTU KAIKKIIN!