Chmelewskin puisto ja Jokelan lammet

Kohde kuuluu polkuun Jokelan teollisuushistoria.
Chmelewskin puisto Opintien ja Nukarintien kulmassa

Jokelan lammet ovat muisto tiiliteollisuudesta. Ne ovat pohjavedellä täyttyneitä savenottokuoppia. Pesulan lammen ympärillä on nyt Chmelewskin puisto, joka on nimetty Jokelan tiilitehtaan ensimmäisen mahtimiehen muistoksi.

Lammet ja luonnonläheinen ympäristö toivat Jokelaan vuoden 2009 paikkeilla myös laulujoutsenpariskunnan. Kesällä 2016 ne kasvattavat Jokelassa jo kahdeksatta poikuettaan ja ovat esiintyneet myös valtakunnan lehdissä.

Jokelan lampireitillä on lisätietoa lampien luonnosta ja linnustosta.

Lue lisää kohteesta

Kauppaneuvos Paul Chmelewski (1848–1915) oli Jokelan suurmies. Hänen aikanaan tiilitehdas kasvoi ja vaurastui. Hän perusti tehtaan yhteyteen myös maatilan ja rakensi perheelleen asunnoksi komean talon, jota ryhdyttiin kutsumaan Jokelan kartanoksi. Chmelewski perusti paikkakunnan ensimmäisen koulun ja seudun kestikievarin.

Kansan suussa Chmelewski oli Mälski

Tehtaanjohtaja Chmelewskin nimi taipui huonosti suomalaisten suussa. Siksi nimestä muotoutui suomalaiseen suuhun paremmin sopivasti Mälski tai Melenski. 

Tuleva Peltokaaren asuinalue on pääasiassa Chmelewskin raivauttamalla tehtaan maatilan pellolla. Peltoa kutsuttiin Lankatien pelloksi, koska sen poikki kulki Jokelan kartanosta Hirvenojan sivutilalle kulkeva tie ja tien vieressä oli puhelinlinja eli -lanka.

Pellon eteläpäässä on alue, jota kutsuttiin nimellä Mälskinsuu tai Melenskin suu. Kun peltoa raivattiin 1800-luvun loppupuolella tuotti Chmelewski eli Mälski Helsingistä lannoitetta pellolleen. Tuote kuljetettiin junavaunuilla Jokelaan ja ajettiin sivuraiteelle Mälskinsuuhun, josta se kuljetettiin pellolle. Vanhat paikkakuntalaiset puhuivat, että Chmelewskin tekemällä pellolla maa oli niin vahvaa, ettei sitä tarvinnut edes lannoittaa vuosikausiin ja silti vilja kasvoi hyvin.   

 Perustiedot Paul Chmelewskin elämästä ja liiketoimista on luettavissa Kansallisbiografiasta >

Opintie 16, 05400 Jokela, Suomi