VirtuaaliTuusula

Peltola

Peltola on yksi Hyrylän kantataloista. Peltolan tilakeskus oli aivan Hyrylän liikekeskuksen etelälaidalla, keskustassa olleen Hämeentien ja Lahdentien (Järvenpääntien) risteyksen eteläpuolella. Nykyisin Peltolan tilakeskuksen paikalla on Hyrylän eteläinen S-market ja Hyrylän Teboil. Parkkialueen vanhat tammet ovat Peltolan vanhoja pihapuita.

Vanha Peltolan talo RN:o 4 sijaitsi satoja vuosia ryhmäkylässä Mikkolan ja Gästgifvarsin välissä (ks. kartta), mutta siirtyi sitten puolisen kilometriä pohjoisemmaksi liikekeskukseksi vähitelleen kehittyvän Hyrylän kylän etelälaidalle. 

Vuonna 1865 Otto Robert Winqvist osti Peltolan ja hänen poikansa Anders Gustaf jatkoi tilan hoitoa. Peltolan talo sijaitsi jo tällöin Hyrylän keskustassa olleen Hämeentien ja Lahdentien tienhaaran eteläpuolella. Anders Gustaf Winqvist avioitui Anna Charlotta Öhmanin kanssa ja heille syntyi neljä poikaa: Åke, Erik, Lars ja Rolf. Pojista keskimmäiset toimivat maanviljelijöinä ja Åke antautui sotilasuralle.

Rolf antoi isänmaalle kaikkensa pommituskoneen tähystäjänä ja kaatui Mannerheim-ristin ritarina kesän 1944 torjuntataisteluissa. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti. Rolle lensi talvi- ja jatkosodassa yhteensä 111 sotalentoa. Hänen muistolaattansa on Saksan sotilasvirkatalon seinässä ja hänet on haudattu Paijalan hautausmaalle sukuhautaan.

Åke Winqvist joutui kokemaan sodan kauhuja ensin kerran viisivuotiaana Peltolan talon perunakellarin suojassa 19.4.1918. Punaisilla oli tykeillä vahvistettu puolustusasema läheisellä Kirkonmäen harjulla, josta he tulittivat kiivaasti etelästä hyökkääviä saksalaisia. Saksalaisten maalina oli taas korkea ortodoksikirkko ja kranaatteja lensi myös samassa suunnassa olevaan kirkonkylään lähelle Tuusulan seurakunnan kirkkoa aiheuttaen suurta pelkoa kyläläisissä.

Asuinpaikka tykistövaruskunnan vieressä, taipumukset ja hevosharrastus ohjasivat Åken sotilasuralle. Sodan jälkeen everstiluutnantti Åke Winqvist osallistui aktiivisesti Tuusulan yhteiskunnalliseen-, järjestö- ja seuratoimintaan. Kotiseututyö ja ratsastusharrastus olivat lähellä sydäntä. Tuusula on muistanut häntä nimeämällä hänen viimeisen kotinsa tien Rusutjärvellä Åkenkujaksi.

Erik Winqvist oli mukana Hyrylän soravarojen hyödyntämisessä kuljettamalla soraa "Hyrylän hävittäjillä" pääkaupungin rakentamiseen. Soranajoa riittää ja nyt voi googlata mainoksen: "Soraliike Erik Winqvist Ky myy asiakkailleen laadukkaita maa-aineksia Tuusulan alueella. Meillä on yli 60 vuoden kokemus soran myynnistä."

Lars jäi viljelemään kotitilaa, jossa oli maatilakirjan 1965 mukaan metsää 50 ha ja peltoa 24 ha. Rakennuskanta oli alkuaan 1880-luvulta. Lions Club Tuusula myi joulukuusia Peltolan tilan pihapiirissä 1990-luvun alkupuolelle asti. Myyntipaikka oli riihen seinustalla. Leijonakuusien myyntiperinne jatkuu edelleen Peltolan tilakeskuksen lähistöllä, "Wanhalla Lahdentiellä"  eli nykyisellä Kaupparaitilla.

Tuusulan kunta osti Peltolan tilan vuonna 1991 ja tilakeskuksen maille kaavoitettiin liiketilaa. Eteläisen liikenneympyrän ja Mc Donals´in alta purettu Teboil-huoltoasema ja eteläinen S-market muine liiketiloineen saivat tontit Peltolan tilakeskuksen mailta.

Larsin pojat Rolf ja Stig ovat jatkaneet maatalousyrittäjinä ja ratsutallitoiminnassa, joka alkoi jo Peltolan tilalla 1970–80-luvuilla. Rolfilla on Ruskelassa maatila ja tyttärellä hoitohevosia. Nina ja Stig Winqvistillä on 400 oppilasta viikossa ratsastuskoulussaan Hevossillan tilalla, joka sijaitsee kantatilan vanhoilla mailla nykyisessä Korsossa. Hevosia ja poneja on talleissa reilu viisikymmentä. Yhteensä rakennettuja neliöitä on huimat 6 500. Stigillä on viljelyksessä 340 hehtaaria.

Etelä-Tuusula Muut Keski-Tuusula Kellokoski Jokela Tutustu kaikkiin
Valitse alue jonka polut ja kohteet haluat nähdä tai TUTUSTU KAIKKIIN!